Vaikka korona-ajan myötä ymmärrys harrastamisen merkityksestä lasten ja nuorten kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille on ehkä kasvanut, tuntuu edelleen helposti unohtuvan, ettei harrastamisessa ole kyse mielipideasiasta vaan lasten omista ihmisoikeuksista: jokaisen lapsen oikeus mielekkääseen vapaa-aikaan ja virkistäytymiseen on kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Tämä on tärkeää muistaa yleisen keskustelun ohella myös kuntapäätöksenteossa ja tulevissa kuntavaaleissa.
Vapaa-aika ja harrastukset ovat merkittävä osa lasten ja nuorten elämää. Harrastuksissa luodaan ja ylläpidetään sosiaalisia suhteita, opitaan uusia taitoja ja tehdään itselle mielekkäitä asioita. Harrastuksissa voi myös muodostua tärkeitä, turvallisia aikuiskontakteja. Kun elämässä on muita haasteita, voi harrastuksella olla erityisen suojaava merkitys lapselle.
”Monen lapsen kohdalla harrastaminen kaatuu liian korkeaan hintaan – perheillä ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa harrastuksista aiheutuvia kustannuksia.
Monen lapsen kohdalla harrastaminen kaatuu liian korkeaan hintaan – perheillä ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa harrastuksista aiheutuvia kustannuksia. Vuoden 2020 Lapsen ääni –selvityksessä matalatuloiseen perheeseen itsensä määrittelevistä vastaajista 51 % koki harrastusmahdollisuutensa huonoksi, kun kaikista vastaajista näin koki 14 %. Jotta perheen taloudellinen tilanne ei muodostu lasten harrastusten esteeksi, tulee osallistumismahdollisuuksia tukea. Tässä kunnat voivat ottaa aktiivista roolia luomalla edellytyksiä maksuttomille tai edullisille harrastusmahdollisuuksille sekä toisaalta, panostamalla täydentävään toimeentulotukeen ja myöntämällä sitä lasten harrastuskustannuksiin.
Minkä ikäinen lapsi on harrastava lapsi?
Harrastamisen ikäkysymys on kiinnostava. Kun puhutaan harrastavista lapsista, minkä ikäisistä oikeastaan puhutaan? Ketkä muodostavat tämän harrastavien lasten joukon? Usein tunnutaan viittaavan lähinnä kouluikäisiin lapsiin, mikä on ihan luonnollista, onhan suurin osa harrastuksiin osallistuvista tämän ikäisiä. Mutta mikä on pienempien lasten tilanne, miten heidän kohdallaan toteutuu oikeus virkistäytymiseen ja vapaa-aikaan?
”Koska pikkulapsiperheissä tulot saattavat olla pienet, on tärkeää kysyä, löytyykö jokaiselta paikkakunnalta maksutonta tai edullista pikkulapsiperheille suunnattua harrastus- ja kerhotoimintaa, ja onko kaikilla mahdollisuus halutessaan osallistua.
Pieni lapsi ei välttämättä kaipaa ohjattua toimintaa. Mutta entäpä jos asian kääntää näin: hyödyttäisikö ja tukisiko lapsen kasvua ja kehitystä se, että hän saisi vanhempansa kanssa osallistua harrastukseen? Voisiko yhteinen harrastus tukea lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta ja tätä kautta myös lapsen hyvää kehitystä ja hyvinvointia?
Muskarit, vanhempi-lapsi-jumppatunnit, perhesirkus tai lorupiirit voivat pikkulapsiperheessä olla tärkeitä vanhemmuuden ja arjen tukijoita. Vanhempi saa hengähdystauon, merkityksellistä vertaistukea ja ylipäänsä syyn lähteä liikkeelle kotoa ja viettää mukavaa aikaa yhdessä oman lapsen kanssa. Erityisesti perheissä, joissa on haasteita esimerkiksi mielenterveyden tai taloushuolien kanssa, voi tällainen hengähdystauko muodostua ensiarvoisen tärkeäksi koko perheen hyvinvoinnille. Koska pikkulapsiperheissä tulot saattavat olla pienet, on tärkeää kysyä, löytyykö jokaiselta paikkakunnalta maksutonta tai edullista pikkulapsiperheille suunnattua harrastus- ja kerhotoimintaa, ja onko kaikilla mahdollisuus halutessaan osallistua.
Lapset mukaan harrastamisen suunnitteluun ja kehittämiseen
Koska harrastusten ja vapaa-ajan merkitys on lapsille niin suuri, on ilahduttavaa, että harrastamisen Suomen mallin valmistelussa lasten osallisuus on nostettu keskeiseen rooliin. Toivon, että tämä lähtökohta juurtuu vahvasti mallin suunnitteluun, kehittämiseen ja toteutukseen. Toivon myös, että osallisuuden idea kiinnittyy laajemminkin kaikkeen vapaa-ajan toimintaan, niin kunnan tasolla kuin seuroissa ja muissa harrastusorganisaatioissa.
Oma tuntumani on, että esimerkiksi seuratasolla junioriharrastajien kuulemiseen voisi panostaa huomattavasti nykyistä enemmän ja tuoda osallisuuden elementtejä seurarakenteeseen. Tämä vaatii seurakulttuurin muutosta eikä siirtymä aikuislähtöisistä toimintatavoista ehkä ole kivuton. Uskon kuitenkin, että muutos voi avata ihan uudenlaisia näkökulmia ja kehittämisideoita harrastustoimintaan, mikä voi hyödyttää paitsi junioreja myös aikuisharrastajia.
Lapsilla ja nuorilla on paljon halua ja intoa osallistua itseään koskevien asioiden pohtimiseen ja kehittämiseen – tämän olemme nähneet selvästi myös Lapsen ääni –selvityksissä. Harrastuksia ja vapaa-ajan toimintoja on mahdollista järjestää uusilla ja innovatiivisilla tavoilla, mutta ilman lasten ääntä ja osallistumista voi lopputulos olla sellainen, ettei se palvele ketään. Toivonkin kuntapäättäjien vievän osallisuuskysymystä aktiivisesti eteenpäin kunnissa ja kiinnittävän huomiota myös haavoittavassa asemassa olevien lasten osallisuuden edistämiseen. Liikkeelle voi lähteä vaikkapa lukemalla Nuorten suositukset –esitteen ja jatkaa tämän jälkeen aiheeseen syventymistä oman kunnan lasten ja nuorten kanssa keskustellen, ideoiden ja heitä kuullen.
Aino Sarkia
Asiantuntija, Eväitä Elämälle -ohjelma ja lapsiperheköyhyys,
Pelastakaa Lapset Ry