Kesäkuun viimeisellä viikolla Ber
liinissä keskusteltiin siirtolaisuuteen liittyvästä kansainvälisestä sopimuksesta, kompaktista, jonka tarkoitus on ohjata politiikan ja päätöksenteon suuntaa kaikkialla maailmassa seuraavien vuosien ja ehkä jopa vuosikymmenten aikana. Nyt keskustelussa olivat erityisesti myös lapset, kirjoittaa suunnittelija Eveliina Viitanen.
Viime syksynä New Yorkissa järjestettiin YK:n korkean tason kokous, jossa valtiot olivat yhtä mieltä siitä, että maailmassa tarvitaan nyt sopimuksia pakolaisten aseman parantamiseksi ja siirtolaisuusasioiden kestäväksi hallitsemiseksi. Tämän yhteisymmärryksen pohjalta on nyt syntymässä siirtolaisuuskompakti sekä toinen kansainvälinen sopimus, pakolaisuuskompakti, joiden valmistelut etenevät kovaa vauhtia. Kesäkuun lopussa Saksassa kokoonnuttiin erityisesti siirtolaisuuden äärelle.
Lentäessäni kotiin päin Berliinistä oli kentällä vastassa suuri joukko muitakin liikkeellä olevia ihmisiä. Siihen nähden, että liikkuminen on niin helppoa, se ei ole lainkaan yksinkertaista. Muuttoliike on valtaisa ilmiö. Kansainvälisiä siirtolaisia, eli muualla kuin synnyinmaassaan asuvia ihmisiä on maailmassa parhaillaan yli 240 miljoonaa, enemmän kuin koskaan. Lisäksi arvioidaan, että liikkeellä on yli 60 miljoonaa sellaista ihmistä, jotka eivät ole lähteneet vapaasta tahdostaan. On ihmisiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan sotaa, turvattomuutta ja luonnonmullistuksia. On henkilöitä, jotka ovat ihmiskaupan uhreja. On yksilöitä, joilla ei ole riittävästi tietoa omista oikeuksistaan tai vaihtoehdoistaan ja jotka lähtevät liikkeelle väärillä tai puutteellisilla tiedoilla. Näiden ihmisten joukossa on paljon lapsia.
Berliinissä järjestetty siirtolaisuuteen ja kehitykseen liittyvä globaalifoorumi, Global Forum on Migration and Development (GFMD), järjestettiin tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Kyseinen foorumi tuntuu olevan luonteeltaan poikkeuksellinen siinä mielessä, että se tuo saman katon alle hyvin monipuolisen joukon valtiotoimijoita, yksityissektoria ja kansalaisyhteiskuntaa. Samoissa pöydissä istui tänäkin vuonna suurlähettiläitä, yritysjohtajia, tieteentekijöitä ja ihmisoikeusjärjestöjen edustajia samoin kuin säilössä öitään viettäneitä lapsia ja lapsensa muuttoliikkeessä kadottaneita vanhempia. Keskustelussa oli tulevat päätökset ja niiden seuraukset.
Lähes kaikki maailman valtiot ovat ratifioineet YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja ovat samaa mieltä siitä, että siirtolais- ja pakolaislasten oikeuksiin tulee jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Myös Suomen valtiodelegaatio on jo useana vuonna ollut hieman poikkeuksellinen. Valtio on ottanut mukaan aina yhden kansalaisjärjestöjen edustajan. Olen nyt jo kahtena vuonna saanut olla edustamassa Kehyksen siirtolaisuus- ja kehitystyöryhmää sekä suomalaisia kansalaisjärjestöjä ja samalla päässyt kertomaan kahvipöydissä muille valtioedustajille samoin kuin järjestötoimijoille hallinnon ja järjestökentän yhteistyöstä Suomessa. Tämä on aiheuttanut hämmästystä ja usein myös ihastusta. Yhteistyö meillä tuntuu olevan poikkeuksellisen avointa, hyvää ja läheistä. Lapsijärjestön edustajana on myös helppoa istua noissa pöydissä. Lähes kaikki maailman valtiot ovat ratifioineet YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ja ovat samaa mieltä siitä, että siirtolais- ja pakolaislasten oikeuksiin tulee jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Silti esiin nousee kerta toisensa jälkeen se, miten kansainväliset sopimukset toimeenpannaan kansallisella tasolla ja missä käytäntö ja teoria todellisuudessa kohtaavat. Pelastakaa Lapset ja toinen suuri kansainvälinen järjestö Terre des Hommes olivat tehneet aloitteen, jonka pohjalta ne yhdessä 25 muun toimijan kanssa olivat tuottaneet suosituksia lapsen oikeuksien huomioimiseksi tulevissa globaalikompakteissa. Tässä aloitepaperissa esitetään käytännön toimenpiteitä, joille esitetään myös seurantamekanismeja. Kyseessä on suuri lapsen oikeuksia ajavien järjestöjen yhteinen voimanponnistus, joka sai myös valtioilta kiitosta.
Yhdenkään lapsen ei pidä kokea syrjintää siksi, että hän on lähtenyt liikkeelle eikä ole syntynyt maahan jonka kautta hän kulkee tai johon hän asettuu.
YK:n alainen yliopisto UN University painotti konferenssin avauspäivänä, että tulevien päätösten tulee perustua tietoon eikä oletuksiin. Tässä järjestöillä voi olla suurikin rooli. Kokouksessa esitellyt lapsiin liittyvät suositukset perustuivat monien kansainvälisten toimijoiden yhdistämään tietoon ja kokemukseen, ja ne painottivat erityisesti kuutta seikkaa, jotka lasten kannalta nähdään ensisijaisen tärkeinä. Syrjimättömyys oli näistä ensimmäinen. Siirtolais- ja pakolaislapset ovat usein huonommassa asemassa jo pelkästään siksi, että he ovat lapsia. Lisäksi heitä kohdellaan usein toisin kuin muita lapsia johtuen heidän statuksestaan turvapaikanhakijoina tai pakolaisina, johtuen heidän uskonnostaan, ihonväristään tai etnisestä taustastaan. Lapsi on kuitenkin aina lapsi, ja häneen pätevät samat oikeudet kuin kaikkiin muihinkin lapsiin. Yhdenkään lapsen ei pidä kokea syrjintää siksi, että hän on lähtenyt liikkeelle eikä ole syntynyt maahan jonka kautta hän kulkee tai johon hän asettuu. Yhdenkään lapsen ei pidä joutua rasismin kohteeksi, ja valtioilla on siihen puuttumisessa tärkeä rooli. Jotkut valtiot ovat jo ottaneetkin aktiivisen roolin rasismin ja muukalaisvihan vähentämisessä, joten hyviä esimerkkejä löytyy jo nyt. Järjestöt ovat tässä työssä tärkeä tuki.
Toinen useaan otteeseen Berliinissä keskusteltu aihe oli lapsen edun arviointi ja toteutuminen. Kansainvälisen lain mukaan päätöksiä tehtäessä pitää aina arvioida yksilöllisesti päätöksen vaikutukset lapseen, ja päätös tulee aina tehdä lapsen edun mukaisesti. Lapsen edun arviointi vilisee usein puheissa ja teksteissä, mutta sen merkitystä ei aina täysin ymmärretä. Tähän tarvitaan lisää seurantaa ja opastusta. Siirtolais- ja pakolaislasten kohdalla kolmas erittäin tärkeä seikka on suojelu. Lasta pitää suojella kaikissa siirtolaisuuden ja pakolaisuuden eri vaiheissa, lastensuojelun ammattilaisilla pitää olla tässä keskeinen rooli, ja lisäksi kaikki lapsen kanssa toimivat viranomaiset täytyy kouluttaa, jotta he ymmärtävät lasten suojelemisen merkityksen ja osaavat toimia sen mukaisesti.
Kolme muuta aihetta, joihin haluttiin kiinnittää erityistä huomiota, olivat lasten säilöönotto, lapsille tarjotut palvelut ja lapsen etuun liittyvät kestävät ratkaisut sekä toimenpiteet näiden edistämiseksi. Erityisesti säilöönotosta puhuttiin paljon. Mukana keskustelussa oli myös nuoria jotka olivat itse lapsuudessaan kokeneet säilöönoton. Heidän näkemyksensä oli selkeä. Säilöönotto on aina erittäin traumaattinen kokemus. Se on vapauden riisto ja lapsen näkökulmasta pelottavaa. Siitä jää jälki, joka saattaa vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Lapsi, joka ehkä on muutenkin tullut pitkän ja raskaan matkan ja kaipaisi erityistä tukea kokemuksistaan selviytymiseen ei kykene käsittelemään säilöönottoa. Lapsi tarvitsee usein myös säilöönoton jälkeen paljon erityistä tukea, ja tämä voitaisiin ainakin osittain välttää kehittämällä lapsiystävällisiä vaihtoehtoja säilöönotolle.
Berliinin kokouksesta jäi osittain ristiriitaiset tunnelmat, mutta silti itselleni jäi tunne että asiat etenevät oikeaan suuntaan. Kuten kansalaisyhteiskunnan ja valtioiden yhteisen foorumin raportoijana toiminut Gibril Faal asian esitti: ”Pöydällä on nyt paljon sellaisia asioita, joista ei ole aiemmin keskusteltu yhdessä. Solidaarisuuden kriminalisointi on yksi näistä asioista.” Siirtolaisuuden ja pakolaisuuden parissa työskentelee valtava määrä toimijoita, joista osa joutuu itsekin muita auttaessaan muuttoliikkeen vastaisen päätöksenteon kohteeksi. Avoimuus on kuitenkin lisääntynyt ja asiat uskalletaan ottaa entistä rohkeammin puheeksi. Kaikkia toimijoita sitovat samat kansainväliset lait ja sopimukset, ja tiedon ja osaamisen yhteen tuomiseen tarvitaan keskustelua. Valtioiden käytännöt vaihtelevat suuresti. Suomi voisi toimia sekä esimerkkinä että oppia muilta. Kansalaisyhteiskunnalla voi tässäkin olla tärkeä rooli: avoimuuden lisäämisessä, vaikeiden asioiden esiin ottamisessa ja rakentavan, eteenpäin pyrkivän keskustelun aloittamisessa sekä siihen osallistumisessa.
Child Rights in the Global Compacts
Eveliina Viitanen
suunnittelija, Pelastakaa Lapset