
Hanna Markkula-Kivisilta tapasi Etiopiassa lapsia ja perheitä tammikuussa. Kuva: Inge Lie
Pienen Mohammed-pojan hengitys on nopeaa ja pinnallista. Vakavan aliravitsemustilan vuoksi jo toistamiseen sairaalaan tuotu poika taistelee nyt myös keuhkokuumetta vastaan. Hänen äitinsä ja isoäitinsä ovat kovin huolissaan.
Olen Etiopiassa, Afarin maakunnassa tutustumassa kuivuuteen, joka on pahin yli 50 vuoteen. Jo kolmannet sateet ovat jääneet tulematta, pohjaveden taso on laskenut paikoin jopa 10 metrillä, karjaa on kuollut sadoin tuhansin, noin 400 000 lasta on vakavasti aliravittuja ja lähes kuuden miljoonan lapsen arvioidaan olevan erilaisen avun tarpeessa tänä vuonna. Jopa 1,8 miljoonaa lasta on joutunut lopettamaan koulunkäynnin voidakseen auttaa perhettä veden hakemisessa yhä pidempien matkojen takaa, ja jäljellä olevan karjan juottamisessa. Monien perheiden on ollut pakko siirtyä uusille asuinseuduille, eikä lasten kouluun rekisteröiminen ole ollut näillä vanhemmilla ensimmäisenä mielessä.
Etiopian hallitus on varautunut tilanteeseen paremmin, kuin ehkä koskaan aikaisemmin, mutta sen voimavarat ovat rajalliset. Varojen siirtäminen esimerkiksi teiden rakentamisesta ruoka-apuun tarkoittaa työttömyyden lisääntymistä ja sitä kautta avuntarvitsijoiden määrän kasvua. Edellisten vakavien kuivuuksien jälkeen maahan on luotu ns. early warning system, eli järjestelmä, jonka avulla voidaan ajoissa havaita pahentuva kuivuus, satojen niukkuus ja ruoka-avun tarve. Tuo järjestelmä on soittanut hälytyskelloa jo jonkun aikaa, mutta kuuleeko kukaan?
Tilanne näyttää huonolta, mutta ei ole vielä täysin katastrofaalinen. Vielä on muutama kuukausi aikaa kerätä varoja, hankkia ja jakaa ruokaa, vettä, lääkkeitä ja karjan ravintoa. Pahin tilanne on käsillä elo-syyskuussa, juuri ennen kuin seuraava sato edes teoriassa on korjattavissa. Mutta jos odotamme siihen asti, kunnes media pursuu kuvia riutuneista lapsista, olemme menettäneet mahdollisuutemme auttaa.
Pienen Mohammedin elämän säikeet ovat hauraat, mutta silti toivoa on.
Auta meitä auttamaan ajoissa. Lahjoituksesi pelastaa lapsia!
Hanna Markkula-Kivisilta
Pääsihteeri
Pelastakaa Lapset ry
Tee lahjoitus keräystilille: FI64 1017 3000 2107 27 (viite 3019072)
Tee verkkolahjoitus https://pelastakaalapset-staging.herokuapp.com/lahjoita
(valitse kohteeksi: Itä-Afrikan kuivuus)