Lapsuudelle arvo! Räjäytetäänkö lastensuojelu ja rakennetaan uusi lasten suojelu?

Pelastakaa Lapset ry vaatii tulevaa eduskuntaa ja hallitusta tekemään radikaaleja muutoksia päätöksentekoon ja toimintatapoihin lasten oikeuksien toteutumiseksi. Ennaltaehkäisyn ja matalan kynnyksen palveluiden vaikuttavuudesta todistavat lukuisat kansainväliset tutkimukset, mutta muutokset valtion ja kuntien rahankäytössä jäävät yhä puheen tasolle. Lapsen oikeudet eivät Suomessa toteudu kaikkien lasten osalta, ja kuntien välillä on räikeitä eroja, vaikka Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Perheestään erossa olevat lapset tarvitsevat yhteiskunnan erityistä tukea. Jos lapsi ei voi asua omassa perheessään, on sijoituksen tapahduttava lapsen tarpeen eikä talouden ehdoilla. Lastensuojeluun on varattava riittävästi resursseja ja osaamista. Perhehoitoon on saatava vahvempaa tukea, jotta lastensuojelulain hyvät tavoitteet toteutuvat. Huostaanotettujen, kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten aikuistumista on tuettava nostamalla jälkihuollon ikärajaa 24 ikävuoteen asti – muutkaan nuoret eivät pärjää ilman perheensä tukea, ja näistä nuorista yhteiskunnalla on erityisvastuu.

Lapsen oikeus perheeseen myös kehitys- ja maahanmuuttopolitiikan keskiöön

Suomi aiheuttaa tiukentuneella maahanmuuttopolitiikalla lasten erottamisia vanhemmistaan: perheenyhdistämiset ovat käytännössä loppuneet kokonaan, ja työn tai opiskelun vuoksi Suomeen muuttaneet joutuvat jättämään lapsensa kotimaahan Suomen lupabyrokratian ja tiukkojen tulorajojen takia. Yksin Suomeen tulleet turvapaikkaa hakeneet lapset ja paperittomat lapset tarvitsevat erityistä suojelua. Kehitysyhteistyössä ja humanitaarisessa avussa tulisi panostaa lasten suojeluun, erityisesti perhetyöhön ja perhehoidon vahvistamiseen, sekä auttaa vähentämään yhteistyömaiden laitosvaltaisuutta – ei rakentaa uusia orpokoteja. Jokaisella lapsella on oikeus perheeseen.

Sosiaalihuoltolain ja sote-uudistuksen lapsivaikutuksia seurattava

Nykyisen eduskunnan tärkeä päätös oli sosiaalihuoltolain uudistus, joka vahvisti muun muassa perheiden mahdollisuutta saada kotipalvelua. Vuoden alusta voimaan tulleen uudistuksen lapsivaikutuksia on systemaattisesti seurattava. Samoin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen vaikutuksia lasten hyvinvointiin on seurattava, ja rakennettava luja yhteistyö sote-alueiden ja kuntien vastuulle jäävien palveluiden kuten varhaiskasvatuksen ja opetuksen välille. Lapsen maailmassa ei ole sote- eikä sektorirajoja.

Lapsibudjetointi paljastaisi lapsiin käytetyt resurssit ja niiden vaikutukset

Lapsiin investoiminen on kannattava sijoitus. Pelastakaa Lapset kehottaa uutta eduskuntaa ja hallitusta ottamaan käyttöön lapsibudjetoinnin, jota YK:n lapsen oikeuksien komitea on huomautuksissaan Suomelle suositellut. Lapsiin kohdistettujen julkisten menojen on oltava riittäviä, ja toimenpiteiden vaikutuksia on seurattava avoimemmin ja läpinäkyvämmin. Lapsibudjetointi paljastaisi valtion ja kuntien todelliset lapsiin kohdistuvat julkiset rahavirrat ja niiden vaikutukset. Silloin kansalaisilla, myös lapsilla, olisi mahdollisuus seurata ja arvioida, mihin ja miten yhteisiä varoja käytetään.

Lapsuudelle arvo -kampanjassa lasten ääni kuuluu

Nyt valtuustokauden puolivälissä Pelastakaa Lapset haastaa myös kuntapäättäjät konkreettisiin tekoihin lasten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Lapsuudelle arvo -kampanja nostaa lasten omaa ääntä esiin. Suomalaisten ja kenialaisten koululaisten kanssa kevään aikana toteutettavissa projekteissa lapset ja nuoret pohtivat kuvien ja tekstien kautta, mihin heidän mielestään lapsuudessa pitäisi panostaa. Kampanja toteutetaan Pelastakaa Lasten paikallisyhdistysten kanssa kuudella paikkakunnalla: Kemijärvellä, Helsingissä, Liperissä, Naantalissa, Joutsenossa ja Imatralla. Kouluprojektien päätyttyä avataan lasten materiaaleista koostetut näyttelyt ja järjestetään keskustelutilaisuuksia kuntien päättäjille ja kansanedustajaehdokkaille. Näissä tilaisuuksissa koululaiset pääsevät itse haastamaan oman kuntansa päätöksentekijöitä.

Pelastakaa Lasten eduskuntavaalien tavoitteet: pelastakaalapset-staging.herokuapp.com/eduskuntavaalitavoitteet