Leenin tarina

Leenin tarina

Leen, Syyria

Leen on 11-vuotias tyttö Syyrian pääkaupungista Damaskoksesta. Hän saapui Ruotsiin pakolaisena 5 vuotta sitten. Leen asuu Pohjois-Ruotsissa perheensä kanssa. Tytön muistot kotikaupungistaan Damaskoksesta ovat sekä rauhaisia että väkivaltaisia.

”Asuimme kodikkaassa asunnossa. Minulla ja veljelläni oli oma leikkihuone”, Leen kertoo perheensä kodista. Mutta sota oli aina lähellä.

”Olin tätini luona ja minun piti käydä vessassa, mutta pelkäsin pommeja”, Leen kertoo. ”Pitkän aikaa väittelin äitini kanssa ja lopulta menin vessaan… ja sitten pommi iski todella lähelle. Vessan istuin meni rikki ja olin todella peloissani.”

Leenin isä lähti Ruotsiin ensin. Hän maksoi päästäkseen salakuljettajan matkassa meren yli ja saapui Eurooppaan monien muiden tapaan Kreikan kautta. Hän matkusti Ruotsiin ja kuusi kuukautta myöhemmin muu perhe sai matkustaa perässä – turvallisesti tavallisella lennolla.

”En uskonut, että se oli isäni”, Leen kertoo isänsä tapaamisesta Tukholman lentokentällä heidän oltua erossa puoli vuotta. ”Mutta sitten tunnistin hänet. Hän tuli meidän luokse ja halasin häntä.”

Lasten vanhemmilla on joskus vaikeuksia luoda uusia ihmissuhteita uudessa maassa. Pelastakaa Lapset työskentelee maahan saapuneiden perheiden kanssa tukeakseen heitä ja auttaakseen löytämään keinoja uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen ja tukiverkoston rakentamiseen. Turvallisuuden tunne ja hallinta omasta elämästä ovat tärkeitä tekijöitä, kun haetaan omaa paikkaa uudessa yhteiskunnassa.

Lapset usein sopeutuvat uuteen ympäristöön vanhempiaan nopeammin. Leen meni heti kouluun, liittyi partioon ja pelasi jalkapalloa jonkin aikaa uudessa kotikaupungissaan Pohjois-Ruotsissa. ”Hyvä kaveri on ystävällinen ja välittää muista”, Leen sanoo. ”Ja pysyy vierelläsi ja tukee sinua.”

”Äiti ja isä ovat minun roolimallejani”, Leen kertoo. ”Se on kuin ’tulevaisuuskone’, kun näen heidät. He ovat sellaisia, millainen minä haluaisin olla isompana.”

Auta pakomatkalla olevia tyttöjä

Kampanjan pääyhteistyökumppanit:

Amazon • Annas Pepparkakor • Apoteket • Astrid Lindgrens Värld • Biscuiteers • Cappelen Damm • Copyrights Asia Ltd. • CPLG Germany • Design House Stockholm • Egmont • Euromic A/S • Filmstaden • Garnelis • GB Glace • Grenna Polkagriskokeri • Gyldendal A/S • Hachette Livre • Happy Socks • Hjelm Förlag • Houdini Sportswear • Kavat • Kneipbyn • Kókinos • Krabat • Mall of Scandinavia • Maria Nilsdotter • Martinex • Micki  Leksaker • Muurla • Mynthuset • Oxford University Press • Penguin Random House • Ploegsma • Primus • Rabén & Sjögren • Rubinstein • Salani • Semper • SF Studios • Sjöö Sandström • Skansen  • SMC Korea • Storytel • Unilever • TV4 • Universal Music • Verlagsgruppe Oetinger • WSOY • Åhléns

Pippi of Today

75 vuotta sitten maailman vahvin tyttö, Peppi Pitkätossu, saapui yksin uuteen kaupunkiin. Tänä päivänä miljoonat tytöt joutuvat jättämään kotinsa ja muuttamaan vieraan kaupungin lisäksi vieraaseen maahan. Heidän on kerättävä kaikki voimansa, rohkeutensa ja toivonsa voittaakseen haasteet ja saavuttaakseen valoisamman tulevaisuuden. Tue pakolaistyttöjä – tämän päivän Peppejä!

Pippi of Today on Astrid Lindgren AB:n ja Pelastakaa Lapset -järjestön yhteishanke.