Adrianan tarina
Adriana, Venezuela
”Ylitimme joen kanootilla”, Adriana* sanoo. ”Minua pelotti vähän, mutta se vain täytyi tehdä.”
14-vuotias Adriana on paennut Venezuelasta. Hän asuu nyt Kolumbiassa aivan jokirajan lähellä isoäitinsä, tätinsä ja kahden pikkusiskonsa kanssa. Yksi pikkusisko ja veli ovat yhä Venezuelassa. Adrianan äiti ja isä ovat menehtyneet.
”Tulimme tänne, koska meillä ei ollut yhtään mitään siellä”, Adriana sanoo. ”Välillä meillä ei ollut mitään ruokaa tai rahaa elämiseen. Emme voineet käydä koulua ja joskus meillä ei ollut lainkaan vettä.”
Venezuelan kriisi on pakottanut yli kolme miljoonaa ihmistä lähtemään maasta. Kasvanut väkivalta, ruokapuola ja yhteiskunnan perustoimintojen, kuten koulujen ja terveydenhuollon, romahtaminen on tehnyt elämästä sietämätöntä.
”Täällä Kolumbiassa on parempi olla kuin Venezuelassa”, Adriana sanoo, ”koska emme ole enää niin nälkäisiä kuin olimme Venezuelassa. Täälläkin on vaikeaa, mutta vähän parempi kuitenkin.”
Pakolaislapset ja erityisesti pakolaistytöt ovat haavoittuvaisia. Kolumbian raja-alueilla erilaisten puolisotilaallisten joukkojen välinen epävarma tilanne johtaa siihen, että lapset ovat vaarassa joutua rekrytoiduiksi. Lapsiprostituutioverkoston olemassaolo ja aseistettujen joukkojen alituinen läsnäolo tarkoittavat, että väkivalta on yleistä.
Adrianan täytyi keskeyttää koulunkäynti, kun hän lähti Venezuelasta, mutta nyt hän käy Pelastakaa Lasten lapsiystävällisessä tilassa melkein joka päivä. Keskus on lähellä Adrianan kotia, ja siellä hän voi tuntea olonsa turvalliseksi, tavata muita lapsia ja oppia. Hän rakastaa kuvaamataitoa kaikkein eniten.
”En käy koulua. Minulla ei ole siihen tarvittavia virallisia papereita. Mutta haluaisin todella opiskella, jos vain pystyisin. Matematiikka on lempiaineeni.”
”Tein itselleni rannekoruja ja korvakoruja lapsiystävällisessä tilassa”, Adriana kertoo. ”Kaulakorut ovat vaikeampia tehdä, en ole vielä oppinut sitä, koska se on niin vaikeaa.”
Adrianan on vaikea miettiä tulevaisuutta. Hänen ajatuksena ovat hänen pikkusisarustensa sekä Venezuelaan jääneiden veljen ja siskon luona.
”Juuri nyt en ajattele omaa tulevaisuuttani. Toivon vain sisaruksilleni hyvää elämässä, ja että Jumala auttaisi heitä. Unelmani on, että perheeni olisi taas koossa.”
